1474681.jpg

No mutta, tämäkin ohje on Köyhistä ritareista, niitäpäs sattui tälle viikolle paljon :)

Alkuperäiseen ohjeeseen kuului myös 3 kpl perunoita, mutta meidän ohjeesta ne on jätetty pois.

  • 1 suolakurkku <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

  • 1 vihreä omena

  • 1 punasipuli

  • 4 tomaattia

  • 1 tlk kidneypapuja huuhdeltuna ja valutettuna

  • 1 dl persiljaa pieneksi silputtuna

 

Kastike:

  • 1 sitruunan mehu 

  • 1 rkl hunajaa

  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna

  • mustapippuria

 

Leikkaa suolakurkku, omena sekä tomaatit pieniksi kuutioiksi. Silppua sipuli ja persilja ja laita ainekset papujen kera kulhoon. Myös tomaatista valunut neste kannattaa lisätä joukkoon mehevöittämään salaattia. Sekoita keskenään kastikkeen ainekset ja kaada salaattiin. Rouhi päälle mustapippuria ja heitä pari tl dukkah-mausteseosta ja sekoita. Anna maustua muutama minuutti, sekoita ja maista pohjan liemi ja lisää tarpeen mukaan suolaa ja pippuria.