1250321102_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja paljonhan tätä on monissa eri blogeissa tehtykin. Tarvitset tahnaa varten 3 dl makeaa säilykemaitoa, jota ei tosiaan tarvitse välttämättä ostaa kaupasta, vaan säilykemaidon voi tehdä myös itse.

Kaada säilykemaito hillopurkkiin ja nosta purkki kattilaan. Kaada kattilaan vettä sen verran, että vesi yltää hillopurkin reunaan asti. Nosta hellalle ja keittele maitoa miedolla lämmöllä neljä tuntia. Lisää kattilaan vettä välillä, koska neste haihtuu keitettäessä. Maito muuttuu hiljalleen vaalean ruskeaksi. Nosta purkki kattilasta, anna jäähtyä ja maistele.

Meidän tahnastamme tuli aika kiinteää. En ole koskaan aikaisemmin maistanut maitotahnaa, joten mielikuva kaiken lukemani perusteella oli, että tahna olisi kinuskin tapaista hiukan juoksevaa tai venyvää tahnaa, jota olisi helppo valutella lusikasta esim. jäätelön mausteeksi, mutta meidän tahnan koostumus oli kyllä erilainen. Koostumus (kuten makukin) muistutti enemmän Omar-karkkia kuin kinuskikastiketta. Mahtoiko koostumus tulla siitä, että keitimme tahnaa tunnin kauemmin kuin useissa muissa ohjeissa mainittiin vai oliko itse tehdyn maitomme koostumus erilainen kuin tölkkimaidon. Mene ja tiedä...hyvää tämä kuitenkin oli.

Neljän tunnin keittoaikaa suositeltiin Samettiset maut -kirjassa.