Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
01.07.2009 - 11:13

  • 1 pkt (400g) seitiä
  • 100 g katkarapuja
  • 3 rkl sitruunanmehua
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1/2 tl suolaa
     
    Pinnalle:
  • 50 g voita
  • n. 1 dl pähkinä/siemenmurskaa
     - manteleita
     - pekaanipähkinöitä
     - suolapähkinää
     - seesaminsiemeniä
     - pellavansiemeniä
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl tilliä hienonnettuna
  • 1/2 tl kurkumaa
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapipppuria
     
    Laita jäiset seitit ja katkaravut vuokaan, anna sulaa hetki. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Anna maustua n. puoli tuntia.
    Sulata voi, murskaa pähkinät sun muut ja sekoita kaikki keskenään.
    Levitä seos kalojen ja rapujen päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 30min

28.06.2009 - 11:32

Jos on syntynyt juhannuksen aikoihin, voi saada synttärikakun sijasta kulhollisen mansikoita ja niiden seuraksi marenkia ja vaniljakastiketta.

Mansikoita oli kanssamme maistelemassa Kirsin keittiön väki, joka varusti siipan eväillä, kahvilla sekä purkillisella itse tekemäänsä paholaisen hilloa. Myös tytär poikkesi illemmalla...

Pöydästä löytyi myös Arnoldsin donitseja ja suklaata, mm. Maraboun sitruuna-inkiväärisuklaata (nam!).

sekä suolaisina syötävinä broilerivartaita, jonka seurana kastikkeita eli guacamolea, sweetchilikastiketta ja Heinzin mango-currykastiketta.

varhaiskaali-porkkanasalaattia ja pieni lautasellinen yrttivalkosipuleita, cocktailkurkkuja ja valkosipulitäytteisiä oliiveja.

sekä vyötärönmetsästäjän sardiini- ja kinkkupitsaa (sama pohja, täytteenä kinkkua).

28.06.2009 - 11:00

Vartaat näyttävät hyvin kalpeilta, koska nämä on paistettu "vain" uunissa ilman mitään valeluja tai grillivastuksia, joten jos paistelette samalla tavalla, kannattaa hukuttaa aneemisen kalpea broiskuparka edes värikkäisiin kastikkeisiin.

  • 500 g broilerin rintapaloja (leikkaa suikaleiksi)
  • loraus öljyä
  • yrttisuolaa
  • pippuria
  • reilusti valkosipulia

Marinoi broileria hetki mausteissa ja pujota jonkin aikaa vedessä liotettuihin varrastikkuihin.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 20min.

24.06.2009 - 10:06

Pohja:

  • Pähkinöitä ja siemeniä sen mukaan, mitä kaapista löytyy.

 
Täyte:

  • 1 keltainen paprika
  • 1/2 dl tuoretta persiljaa
  • 1/2 dl tuoretta basilikaa
  • 450 g broileria
  • 200 g purjoviipaleita
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 2 rkl thai sweet chilikastiketta
  • 1 1/2 dl sinileima emmentalia ja mozzarellaa
     

Munamaito:

  • 3 kananmunaa
  • 3 dl maitoa
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria
     

Pinnalle:

  • 1 tlk aprikooseja
  • seesaminsiemeniä
     

Murskaa siemenet ja pähkinät. Voitele vuoka ja levitä siemenet ja pähkinät vuokaan.
Kuutioi paprika, hienonna persilja ja basilika. Suikaloi broileri ja ruskista pannussa. Lisää joukkoon purjo ja paprika. Mausta suolalla, pippurilla ja chilikastikkeella. Hauduta kannen alla n. 5 min. Lisää
silputtu persilja ja basilika. Sekoita jäähtyneen seoksen joukkoon vielä juustoraaste.
Levitä broileriseos vuokaan. Sekoita munat ja maito keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada munamaito vuokaan.
Laita hyvin valutetut aprikoosin puolikkaat pinnalle ja ripottele seesaminsiemeniä koristeeksi. Uuniin 175 asteeseen n 50min.
 
Alkuperäinen ohje on Pirkan reseptejä.

18.06.2009 - 17:25

Makoisaa juhannusta lukijoilleni!

 Minä avaan syömmeni selälleen ja annan päivän paistaa
Minä tahdon kylpeä joka veen ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari
ja jos minä silloin itkenkin, niin siellä on sateenkaari
- Eino Leino

17.06.2009 - 12:19

Maku oli hyvä, mutta koostumus hiukan juoksettuneen oloinen.

  1. purkki kookosmaitoa
  2. 3 munaa
  3. 1 sitruuna
  4. 1,5 dl sokeria
     

Raasta sitruunasta kuori, purista mehu. Vatkaa kaikki ainekset sekaisin, kaada pieniin vuokiin ja laita 140 asteiseen uuniin. n. 30 minuutiksi. Jäähdytä. Ripottele pinnalle intiaanisokeria ja uuniin grillivastuksen
alle hetkeksi, esim. 250 asteeseen.

13.06.2009 - 19:57


Kuva: Google maps

9.6. ajelimme taas Ruotsin halki Tukholmaan. Huoltoasemien kahvituksilla selvisimme Tukholmaan asti, jossa poikkesimme Ikeaan ja söimme tietenkin lihapullia. Iltalaivalla sitten takaisin Suomeen ja buffetissa oli samat ruuat kuin tullessakin.

Niin se viikko vierähti. Mukava oli reissata, mutta mukava on olla taas kotonakin!

13.06.2009 - 19:41

Kotimatka alkoi maanantaina. Ison beltin silta oli iso. Huristelimme sitä kautta kohti Kööpenhaminaa, jossa viivyimme muutaman tunnin ja teimme pari kiertoajelua.


Pieni merenneito


Kaupungintalo (vai raatihuoneeksiko sitä sanotaan...)

Kiertoajelujen jälkeen suunnistimme toiselle isolle sillalle eli Juutinrauman sillalle ja ajelimme yöksi Ruotsin puolelle Helsinborgiin, jossa myös oli hyvä aamupala, vaikkei ihan vertoja Göteborgin aamiaiselle vetänytkään - oli pienempi ja syrjäisempi hotellikin. 

Muutenpa Ruotsin puolella syömissämme ruuissa ei ole erityisesti kehumista. Saksan ja Tanskan antimiin niitä ei voi verratakaan ja ainakin niissä paikoissa, missä pysähdyimme syömään eli lähinnä huoltoasemilla, hävisi tarjoilu kotimaisille abc:lle ym. kirkkaasti.

13.06.2009 - 19:30

Yhden päivän kiertelimme Koldingin lähistöllä. Majapaikkamme ikkunasta näkyvässä linnassa piti tietenkin käydä.

Iltapäivällä ajelimme Givskudin eläintarhaan, jossa ajetaan safarityyppisesti autolla ja eläimet tallustelevat ympärillä. Legolandkin olisi ollut lähellä, mutta siellä emme tällä kertaa käyneet.

Kokkailimme aika paljon itse majapaikassamme, mutta tämän päivän iltana kokeilimme myös kadun toisella puolella olevaa grilliä, josta löytyi tällainen broileriannos.

Koskapa kokkailimme itse, tuli käytyä paikallisissa kaupoissa ja Lidlissä bongasimme lasipurkkiin säilöttyjä perunoita. En nyt muista, oliko Tanskan vai Saksan Lidlissä. Voihan näitä olla Suomenkin Lidleissä, vaan eipä ole koskaan osunut silmiin Yllättynyt

13.06.2009 - 19:20


Kuva: Google maps

Tanskasta teimme päivän retken Pohjois-Saksaan, jossa kiersimme tienoilla, joilla olen joskus kauan sitten ollut kesätöissä. Ravintola, jossa tuolloin työskentelin oli tosin jo lopettanut toimintansa oli tavallisena asuintalona. Eipä tullut napattua kuvaa.

Gardingin kaupungissa keskellä Eiderstedtia piipahdimme kahville kodikkaaseen, ihan kirkon kupeessa olevaan pikku kahvilaan, josta kuva alla. Kaakao oli iso ja kermainen, sämpylät tuoreita ja rapsakoita sekä päälliset runsaita. Saksalaiset ja tanskalaiset sämpylät ovat niin hyviä, että karppaus voisi hetkeksi unohtua, jos asuisi noilla seuduilla, sillä ne vievät kielen mennessään jopa tällaiselta ihmiseltä kuin minä, joka ei tavallisesti ole erityisesti leivän perään.

Gardingista matka jatkui St. Peter-Ordingin kylpyläkaupunkiin, jossa nappasimme maistiaisiksi Curry-Bratwurstiannokset.

...sekä ajelimme Pohjanmeren aaltoja ihailemaan.

St.Peter-Ordingista suuntasimme Westerheverin majakalle ja alakuvassa on lampaita, jotka laidunsivat majakan lähistöllä patojen päällä.

Iltapäivällä iski sitten jo nälkä ja sopivasti sattui kohdalle Roter Haubarg, jossa maistelimme tyypillisiä saksalaisia ruokia, joista kuvia alempana.


Bauernfrühstück (perunamunakas, jossa pekoninpalasia. Tässä annoksessa myös muutama siivu ilmakuivattua kinkkua)


Matjessilliä ja paistinperunoita


Sauerfleisch eli "hapanlihaa"

Kotimatkalla ostimme vielä pari kiloa mansikoita, sillä mansikat olivat noilla leveysasteilla juuri parhaimmillaan.

13.06.2009 - 18:52

Göteborgissa hyppäsimme aamupalan jälkeen Stena Linen kyytiin kohti Tanskaa. Alla näkymä laivan kannelta ennen kuin se irtautui Göteborgin satamasta.

Iltapäivällä olimme jo Koldingissa, jossa meillä oli varattuna Kolding Byferien huoneisto. Kiva paikka keskellä kaupunkia. Olemme yöpyneet täällä ennenkin. Siistejä huoneistoja kauniilla paikalla, helppo ajella minne päin Tanskaa tahansa.


Byferie linnan tornista kuvattuna


Koldingin keskustaa


Näkymä linnan pihalta

13.06.2009 - 14:59

Viime kesänä kirjoittelin naapurimaiden herkullisista hotelliaamiaisista eikä Göteborgin Scandic Backadalin aamiainen jäänyt yhtään jälkeen norjalaishotellien vastaavista. Hotelli oli keskihintainen ja sijaintikin kaupungin laidalla, mutta aamiainen oli huippuherkullinen. Monipuolinen, tuore, runsas, hyvin paljon luomutuotteita ja suomalaista hotelliaamiaisista poiketen ei liikaa kevyttuotteita, vaan tarjolla oli sekä pekonia että voita niin kuin olla pitääkin. Mikä ihme siinä on, että Suomessa ei kyetä samaan? No, myönnän, että en ole yöpynyt Suomen Scandiceissa ja voihan olla, että niiden aamiainen on ihan samaa luokkaa, mutta niissä saman hintaluokan tai kalliimmissakaan hotelleissa, missä olen kotimaassa yöpynyt, tarjonta ei ole yltänyt läheskään samaan kuin naapurimaissa.  

Jos jossain on, kertokaa ihmeessä, jotta kotimaan hotelleista saamani huono kuva vähän hälvenisi.

 

13.06.2009 - 14:43

Laivassa vietetyn yön jälkeen suuntasimme aamulla auton nokan kohti etelää. Ylläolevassa kuvassa lainehtii Vättern, vaikkakaan ei tässä kuvassa ollenkaan edukseen. Vätternin maisemat ovat yllättävän upeat, kelpaa siis Jönköpingiläisten, Huskvarnalaisten ym. rannoilla asuvien ihailla näkymiä ikkunoistaan.

Vätternin rannalle pysähdyimme vain hetkeksi lepuuttamaan jalkoja ja jatkoimme sitten matkaa, jotta ehtisimme iltapäiväksi sukuloimaan Boråsiin. Siellä vierähtikin iso osa päivästä. Tarjolla oli parhaita voileipäkakkuja, mitä olen varmaan ikinä maistanut. Todella meheviä ja täytettä oli runsaasti, kaupasta ostettuja, tosin taisi olla joku sukulaisista, joka oli ne sinne kauppaan tehnyt - jos oikein muistan. Ylempi oli katkarapukakkua ja alempi kinkkukakkua. Kahvin kanssa oli vielä kermalla ja vadelmilla täytettyä Britakakkua, mutta siitä ei tullut napsaistua kuvaa.

13.06.2009 - 14:08

Lomareissun ensimmäinen ateria syötiin laivan buffetissa. Edellisestä kerrasta olikin aikaa jo useampi vuosi, sillä ei ole tullut ihmeemmin liikuttua laivalla viime aikoina. Muistelisin, että viimekertaisesta Ruotsin reissusta on vierähtänyt jo hyvinkin puolenkymmentä vuotta.

Turussa satoi ja oli kylmää, joten kannelle emme uskaltautuneet, mutta buffetin jonossa ei pahemmin palellut. Pikemminkin päinvastoin. Ruuat maistuivat pitkästä aikaa oikein makoisilta ja kun harvakseltaan käy, on ihan mukava kun tarjolla on samoja perinteisiä herkkuja kuin ennenkin. Jos kävisi useammin, kaipaisi ehkä enemmän vaihtelua, mutta silloinhan voisi toki syödä jossain toisessa laivan ravintoloista.

Buffettien ehdottomasti huonoin puoli on armoton jonotus ja siksi yleensä kasaankin hyvien tapojen vastaisesti samalle lautaselle mahdollisimman paljon kaikenlaista, jotta ei heti tarvitsisi jonottaa uudestaan ja usein aloitan aterian sieltä, missä jonoa on vähiten eli alkuruuat voivat osua kohdalle vasta viimeiseksi. Tällä kertaa meni sentään sen verran oikeassa järjestyksessä, että jälkkärit syötiin vasta viimeiseksi.

02.06.2009 - 09:56

Viime viikonloppuna pyörähdimme pohjoisessa veljentyttären ylioppilasjuhlissa maistelemassa jos jonkinlaisia herkkuja. Säät suosivat juhlijoita ja erityisen mielenkiintoista oli nähdä pitkästä aikaa koulu, jota itsekin kävin kauan sitten.

Vielä paistaa aurinko, mutta harmillista kyllä on luvattu sateita ja kylmää, sillä huomenna suunnistamme kesälomareissulle. Siitä arvatenkin lisää myöhemmin.

 

27.05.2009 - 08:25

Tässä uutuudessa (? ainakin minulle uusi tuttavuus) ei ainakaan ole turhia muovikääreitä. Mukavan tyylikäs pakkaus ja tuotekin ihan odotusten mukainen eli sopivan kokoinen ja aineksiakaan ei oltu säästelty. GB:n jäätelöt eivät ole suurimpia suosikkejani, sillä niiden maku on minusta usein liian ohut ja mitäänsanomaton, mutta tämä oli jokseenkin positiivinen tuttavuus. Sisartuotetta en ole vielä kokeillut, mutta ehkä tässä kesän mittaan jossain välissä...

 

23.05.2009 - 10:32

Anna-Leena Härkönen julkaisi blogissaan muutama päivä sitten tämän suklaisen kakun ohjeen. Ohje vaikutti jo nimensä perusteella niin mielenkiintoiselta, että tätähän piti heti kokeilla Silmänisku. Nimen alkuperä johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että ohje on peräisin Verohallinnon henkilöstölehti Otsosta.

Hyvän syy leipoa kakkua tänäKIN viikonloppuna oli viikonlopun vieraat, jotka saivat minut muistamaan, että kutakuinkin 22 vuotta sitten kun olin sattumoisin 22-vuotias tulin varmaankin aika lailla näihin aikoihin TAYSista kotiin mukanani pieni, tuhiseva käärö. Niin se aika rientää: Onnea esikoiselle syntymäpäivän johdosta!

Pohja:

  • 150 g voita
  • 170 g tummaa suklaata
  • 4 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Kostutus ja täyte:

  • 1 dl punssia, vaniljalikööriä tai maitoa
  • kirsikkahilloa

Kuorrutus:

  • 170 g tummaa suklaata
  • 1 dl kermaa tai kookoskermaa

Sulata voi. Sulata suklaa. Vaahdota kananmunat ja sokeri kovaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon vuorotellen voisula, suklaa ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 180-asteisen uunin alatasolla 30-40 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä. Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta välit 1 desillä punssia, vaniljalikööriä tai maitoa. Levitä paksu kerros kirsikkahilloa levyjen väliin. Anna kakun vetäytyä viileässä vähintään 3 tuntia. Levitä ohut kerros hilloa kakun päälle, jotta kuorrutus ei imeydy kakun sisään.

Sulata kuorrutusta varten tumma suklaa ja kookoskerma tai kuohukerma koko ajan hämmentäen. Anna kuorrutuksen jähmettyä hetki ja kumoa kakun päälle. Levitä kuorrutusta myös reunoille.

20.05.2009 - 08:49

Keitä muutama kananmuna (7-10 min) ja valmista mureketaikina mieleiselläsi ohjeella, esim. 400 grammasta jauhelihaa. Muotoile taikina murekkeeksi ja paina murekkeen keskelle syvennykseen keitettyjä kananmunia sen verran kuin riviin mahtuu ja päälle voit vielä lisätä mozzarellan palasia. Sulje mureke ja paista 200-asteisessa uunissa n. 1 tunti.

Samanlaista mureketta on tehty monessa muussakin blogissa, esimerkiksi Kirsin keittiössä.

 

16.05.2009 - 08:18

  • puolikas purkillinen (n. 50 g?) ranskankermaa
  • 2 rkl majoneesia
  • pala paprikaa
  • tuoretta basilikaa
  • tuoretta rucolaa
  • tuoretta salviaa
  • valkosipulinkynsi
  • ripaus suolaa ja pippuria
     
    Silppua ainekset ja sekoita keskenään.
13.05.2009 - 08:17

Olen jo pitkään aikonut hälventää muun perheen ennakkoluuloja kieltä kohtaan ja joku aika sitten Little baby nothing -blogin Ent-tu muistutti minua pitkään muhineesta ajatuksestani omalla postauksellaan.

Perheen ennakkoluulot hälvenivät ainakin sen verran, että kaikki uskalsivat maistaa ja makuakin kehuttiin, mutta kuulemma ajatus siitä, että herkullinen liha oli kieltä silti jotenkin tuntui oudolta.

Joka tapauksessa kieli on mureaa ja maukasta syötävää. Kieli on lisäksi edullista ja sitä saa yllättävän monesta kaupasta. Keitin kielet suolalihan tyyppisesti hyvin voimakassuolaisessa vedessä. Maku oli juuri sopivan suolainen.

  • possun kieltä haluamasi määrä (meillä 2 kpl)
  • pari sellerin vartta
  • sipuli
  • pari porkkanaa
  • 10-12 mustapippuria
  • reilu ½ dl suolaa
  • 2-3 l vettä

Huuhtele kielet, laita kaikki ainekset kattilaan - kielet kokonaisina ja kasvikset pariin, isohkoon kappaleeseen pilkottuina. Kiehauta, kuori vaahto pois ja anna kiehua hiljaisella tulella n. 2 tuntia.

Poista nahka. Kuoriminen onnistuu parhaiten tyvestä kärkeen. Jos tarjoilet kylmänä, anna jäähtyä keitinliemessä. Viipaloi ohuiksi viipaleiksi kärjestä kohti tyveä.

Halutessasi voit siivilöidä keitinliemen ja käyttää sen keittojen tai kastikkeiden pohjana. Huom! Tällä ohjeella tehtynä liemi on hyvin suolaista.

Kirjoittaja

Meidän ruuissa on harvoin tarkkoja määriä, koska kokkailu sujuu mututuntumalla. Blogissa liikutaan joskus ja ehkä useinkin karppilinjalla, mutta koska tämä on koko perheen ruokablogi, täältä kyllä löytyy ruokia laidasta laitaan.

Henki kulkee taas

Ehdin sairastaa astmaa kymmenkunta vuotta kunnes tutustuin Buteyko-menetelmään ja pääsin eroon oireista ja lääkkeistä.

Poskiontelontulehduksia en ole sairastanut sen jälkeen kun tutustuin tähän laitteeseen eli nenähuuhtelukannuun:

Sivupohjani olen muokannut omanlaisekseni täältä

eXTReMe Tracker

   

Tampereen sää
The WeatherPixie